Wanaeus-suku
[LOGO]

Kutsu Wanaeus-Suku ry:n 20-vuotisjuhlaan Eräjärven Rönnissä 1.8.2010

Hyvät Wanaeus-sukuseuran jäsenet!

On tullut aika juhlia 20-vuotiasta sukuseuraamme! Wanaeus-suku ry. on paitsi kokonsa, myös ikänsä puolestia noussut Suomen keskitasoon. Toivotankin teidät kaikki ja myös kaikki vielä sukuseuraan kuulumattomat omaisenne tervetulleiksi Wanaeus-Suku ry:n 20-vuotisjuhlaan Eräjärven Rönnillä elokuun 1. päivänä 2010! Samassa yhteydessä järjestetään yhdistyksemme kahdeskymmenes vuosikokous. Hallitus päätyi varaamaan juhlapaikaksi Eräjärven Rönnin, koska Oriveteen nykyisin kuuluva Eräjärvi sijaitsee keskeisesti sukumme juurilla ja koska 15-vuotisjuhla vuonna 2005 Rönnillä oli erityisen onnistunut. Myös ohjelma on juhlavaa kuten viisi vuotta sittenkin, perinteitä jatketaan tässäkin suhteessa.

Vuosijuhlapäivä alkaa mahdollisuudella osallistua Oriveden seurakunnan sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen Längelmäen kirkossa n. 20 km päässä Eräjärveltä. Jumalanpalveluksen saarnan pitää pastori Johanna Elo Savijoen sukuhaarasta.

Jumalanpalveluksen jälkeen toinen vapaaehtoinen aamupäivän ohjelma on kierros Eräjären hautausmaalla matkan varrella. Eräjärven hautuumaalle on haudattu useita sukulaisia, ja käymme laskemassa kynttilät tiedossa oleville haudoille samalla kuullen muistelmia vainajien elämästä. Lopuksi lasketaan seppele sodissamme kaatuneiden muistomerkille.

Juhlapaikalle Rönniin kannattaa saapua noin kello kahdeksitoista, klo 12.10 alkaa ilmoittautuminen. Ajo-ohjeet Rönniin tulevat kotisivullemme www.wanaeus.fi. Kello 12.40 on lipunnosto, sitten lounas ja vuosikokouksen jälkeen varsinainen vuosijuhla. Vuosijuhlan yhteydessä on harrastenäyttely, lopuksi kahvit, arpajaiset ja kesäteatteri. Ohjelma on ohessa. Juhlan musiikista vastaa alustavasti Oriveden Puhallinorkesterin vaskikvartetti sekä tamperelainen duo "Duo Arajärvi". Arpajaisiin voi mahdollisuuksien mukaan tuoda palkintoja. Palkintoina on mm. Helsinki-Tukholma risteilylahjakortteja!

Vuosijuhlan yhteydessä järjestetään sukulaisten erilaisten harrasteiden kuten käsitöiden ja taiteen näyttely. Näyttelyyn tuotavia töitä on mahdollisuus esitellä. Anja Monoselle on hyvä ilmoittaa etukäteen jos tuo käsitöitä, taidetta tms näytteille.

Ilmoittautumisessa katsotaan että etukäteen maksaneiden lukumäärä täsmää. Myös paikan päällä voi maksaa. Ilmoittautuminen etukäteen juhlaan on helppoa, 22.7.2010 mennessä maksamalla lounas - pankkisiirron tekstiosaan "vuosijuhla, nimi/nimet", ja summaksi ruokailumaksu 18 euroa per aikuinen, 9 euroa per 4-12-vuotias. Tilinumero on 568075-27684 ja viitenumero 505. Mikäli pankkinne ei anna maksuun liittää viestiä ja viitettä, jompikumpi riittää. Muuta ilmoittautumista ei tarvita.

Mikäli joku tulee vuosikokoukseen ilman ruokailuja, tai jollain on erikoisruokavalio, tästä pyydetään ilmoittautumaan etukäteen sähköpostilla, soittamalla tai tekstiviestillä Anja Monoselle tai Antti Ahoselle. Myöhästyneet voivat ilmoittautua heille 22.7. jälkeenkin ja maksaa paikan päällä, kunhan ilmoittautumiset tulevat etukäteen. Mahdollisista perumisista pyydetään ilmoittamaan heti. Ilmoittautumiset puhelimitse varapuheenjohtaja Anja Monoselle 050-3788640 tai puheenjohtaja Antti Ahoselle 044-5359400, tai sähköpostilla anja0204(a)gmail.com, tai antti.ahonen(a)helsinki.fi.

Lopuksi muutamia muita asioita - ensinnäkin, muistutan mahdollisuudesta kirjoittaa joululehteen 2010, kaikki tekstit ovat tervetulleita! Materiaalin voi toimittaa suoraan hallituksen jäsen Veikko Savijoelle lokakuun loppuun mennessä. Veikon osoite on Veikko Savijoki, Porvarinkuja 2, 00750 Helsinki tai sähköpostiosoite vexi(a)savijoki.net. Toiseksi, tämän kirjeen mukana on jäsenmaksuaan maksamattomille vuosijäsenille uusi vuoden 2010 jäsenmaksulasku. Jäsenmaksu on vain 10 euroa/vuosi ja sisältää joululehden kotiin kannettuna, joten jäsenmaksu kannattaa maksaa! Joululehti lähetetään ainaisjäsenille ja jäsenmaksunsa maksaneille vuosijäsenille. Jos joku jäsenmaksunsa maksanut on jäänyt ilman joululehteä, niin pyydämme tästä ilmoittamaan hallitukselle. Jos lasku tulee jollekin alle 18-vuotiaalle, tästä pyydetään myös ilmoittamaan, sillä alle 18-vuotiaat voivat olla nuorisojäseniä ja nuorisojäsenyys on maksuton. Uusien jäsenten liittyminen on helppoa, omalla nimellä pankkisiirron tekstiosaan "uuden vuosijäsenen, Oma Nimi, jäseneksi liittyminen", ja summaksi vuosijäsenmaksu 10 euroa, tai "ainaisjäseneksi, Oma Nimi, liittyminen" ja summaksi ainaisjäsenmaksu 100 euroa. Tällaisessa tapauksessa viitettä. Jäsenyys on mukava lahja esim. sukulaiselle, joka ei vielä kuulu sukuseuraan.

Osoitteenmuutoksista ja mahdollisista lehden - tai muun postin - perille saapumattomuudesta ja muista korjauksista jäsenluetteloon sekä myös joululehteä varten joukostamme poistuneista sukulaisista ja merkkipäivistä kannattaa ilmoittaa sihteeri Raija Pihlajavedelle, Veinikatu 39 C 14, 02370 Espoo, sp. raija.pihlajavesi(a)pp.inet.fi. Hallituksen jäsenten yhteystiedot löytyvät tulevasta joululehdestä ja kotisivultamme www.wanaeus.fi. Nähdään sukujuhlassa!

Kesäisin terveisin, Wanaeus-Suku ry:n puheenjohtaja Antti Ahonen

Ohjelma

Aamupäivän vapaaehtoinen ohjelma:

Klo 10.00 Sunnuntain messu Längelmäen kirkossa, Oriveden seurakunta ja Wanaeus-Suku-ry - saarna pastori Johanna Elo Wanaeus-suvun Savijoen sukuhaarasta

Noin klo 11.30 Eräjärven hautausmaalla vierailu sukulaisten haudoilla ja muistelemisia, sitten seppeleenlasku sodissamme kaatuneiden muistomerkille

Varsinaisen juhlan ohjelma Eräjärven Rönnillä:

Klo 12.10 Ilmoittautuminen alkaa

Klo 12.40 Lipunnosto ja Lippulaulu

Klo 12.50 Lounas - lounaan päätteeksi osallistujien esittäytyminen

Klo 14.15 Vuosikokous

Klo 14.45 Vuosijuhla

Yhteislaulu - Kesäpäivä Kangasalla

Tervetulosanat - sukuseuran varapuheenjohtaja Anja Mononen

Musiikkia

Juhlapuhe - sukuseuran puheenjohtaja Antti Ahonen

Musiikkia

Muistelmia menneiltä, tulevia näkymiä - suvun esimies Pentti Kalliovalkama

Pakina - Esa Kallio

Musiikkia

Hämäläisten laulu

Harrastetöiden esittely- ja tutustumiskierros vuosijuhlan päätteeksi ja lounaan jälkeen

Noin klo 16.15 Päätöskahvit ja juhla-arpajaiset

Noin klo 16.45 - kiinnostuneet voivat siirtyä kesäteatteriin - samassa pihapiirissä Eräjärven kesäteatteri, näytelmä "Pitkäjärveläiset", näytös alkaa klo 17.00. Liput 11,50 euroa, lapset 6,50 euroa!

Wanaeus-suku ry:n sääntömääräinen vuosikokous 2010

Sukuseuran 20-vuotisjuhlan yhteydessä Eräjärven Rönnissä 1.8.2010 klo 14.00

ESITYSLISTA

1 Kokouksen avaus

2 Kokouksen järjestäytyminen

3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4 Esityslistan hyväksyminen

5 Hallituksen toimintakertomuksen hyväksyminen

6 Tilinpäätös 2009: rahastonhoitajan selvitys, tilintarkastuskertomuksen kuuleminen

7 Vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle 2009

8 Valitaan Wanaeus-suku ry:n puheenjohtaja kaudeksi 2010-2011

9 Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle kaudelle 2011-2012

10 Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valinta

11 Talousarvio vuodelle 2010, jäsenmaksujen vahvistaminen

12 Muut esille tulevat asiat
Toiminta 2011 ja 2012, joululehti 2010, sähköpostiosoitteiden hankinta, yms.

13 Kokouksen päätös

 

20.7.2010