Ohita navigointilinkit
Vexi Savijoki - 
takaisin etusivulle

13.3.2006

Pilakuvista ja kulttuurien törmäyksistä

Aluksi

Viime syksynä tanskalaisessa Jyllands Posten -sanomalehdessä julkaistut profeetta Muhammedia esittäneet pilapiirrokset ovat aiheuttaneet ongelman, joka on kärjistänyt länsimaiden ja islamilaisen maailman jo ennestään tulehtuneita suhteita. Yritän tarkastella tässä kirjoituksessa pilakuvakohua mediassa esillä olleiden näkökulmien lisäksi ainakin Samuel P. Huntingtonin (2003) sivilisaatioiden törmäysteorian ja Arnold Toynbeen (1959) Kristinusko ja Maailman uskonnot -teoksen herättämien ajatusten pohjalta. Mukana on myös muutamia ajatuksia Juha Sihvolan (2004) Maailmankansalaisen etiikka -teoksesta.

Yritän selkiyttää ainakin itselleni niitä syitä ja tapahtumia, jotka johtivat muutaman pilapiirroksen julkaisemisesta mellakoihin, joissa on kuollut useita ihmisiä ja taloudellisiin boikotteihin, joiden päivittäiset tappiot mitataan miljoonissa. Aluksi on syytä mainita lyhyesti myös omasta lähtökohdastani. Olen kehitysmaatutkimusta sivuaineena lukeva tekniikan ylioppilas, joten olen opintojeni näkökulmasta katsottuna aika vieraalla maaperällä pohtiessani islamin ja länsimaisen maailman yhteentörmäyksiä. Vaikka en ole taustaltani teologi tai edes kansainvälisen politiikan tuntija, yritän silti löytää aiheesta jotain mielenkiintoista!

Käsittelen kirjoituksen aluksi Huntingtonin esittämiä ajatuksia ja peilaan niitä pilakuvista nousseeseen kohuun. Tämän jälkeen yritän nähdä saman länsimaisen ja islamilaisen maailman välisen ongelman syitä ja seurauksia Toynbeen esittämien ajatuksien kautta. Näiden kahden suuren ajattelijan näkemyksien ohella pohdin myös suvaitsevaisuuden ja sananvapauden merkitystä yleisesti ja erityisesti pilakuvakohun seurauksena nousseen keskustelun näkökulmasta katsottuna.

Kulttuurit törmäävät

Samuel Huntington esitti 1990-luvun alussa julkaistussa artikkelissaan (Huntington 1993) yksinkertaisen, mutta kattavan oloisen maailmanselitysmallin, jonka mukaan maailma jakaantuu suhteellisen pieneen (7-8) määrään sivilisaatioita. Nämä sivilisaatiot ovat Huntingtonin mukaan ilmeisen pysyviä ja melko homogeenisia. Sivilisaation sisällä olevilla kansoilla on yhteinen kulttuuriperintö ja uskonto. Jätän Huntingtonin sivilisaation määrittelyn tarkemman arvioinnin tämän kirjoituksen ulkopuolelle, mutta keskityn sen sijaan toiseen artikkelissa ja myöhemmin julkaistussa kirjassa esiintyvään teoriaan sivilisaatioiden välisistä törmäyksistä. Huntingtonin mukaan tulevaisuuden konfliktit eivät ole enää kansojen välisiä, vaan sivilisaatioiden (kirjan suomennoksessa puhutaan tosin kulttuureista) välisiä konflikteja. Tarkemmin rajattuna käsittelen erityisesti lännen ja islamin välistä vuorovaikutusta. Huntington käyttää usein ilmaisua länsi tarkoittaessaan länsimaisen kristillisen kulttuuriperinnön ja uskonnon omaavaa sivilisaatiota. Näitä käsitteitä voidaankin pitää toistensa läheisinä synonyymeina, vaikka se tarkoittaakin hienoista yksinkertaistamista.

Huntington esittää kirjassaan varsin seikkaperäisesti kristinuskon ja islamin välisen vuorovaikutuksen eri vaiheita Lähi-idässä ja Euroopassa. Vaikka molemmat uskonnot ovat juutalaisuuden ohella ns. Kirjan uskontoja ja siten toisilleen varsin läheisiä, niiden rinnakkaiselo on ollut vuosisatojen saatossa melko kaukana läheisestä. Historia on täynnä valloitusretkiä, joita kristityt ja muslimit ovat tehneet toistensa alueille. Valtasuhteet ovat muuttuneet vuosisatojen aikana merkittävästi ja taistelu ei näyttäisi olevan vieläkään ohi. Nykyiset taistelut eivät tosin ole enää perinteisiä sotia, joissa on maiden tai alueiden välisiä rintamia. Massiivisten rintamien sijaan tehdään täsmällisiä iskuja vastapuolen kriittisiin kohteisiin. Islamilaisiin maihin liitettävä terrorismi ja sitä vastaan sotiva Yhdysvaltojen aloittama terrorismin vastainen sota saattavat vaikuttaa ulkoapäin katsottuna kristillisen ja islamilaisen kulttuurin törmäykseltä, vaikka uskonto on rintaman molemmilla puolilla mitä suurimmissa määrin vain osa sotaretoriikkaa.

Islamin nousu

Viime vuosikymmenet on puhuttu ilmiöstä nimeltä islamin nousu. Islamin vaikutus on kasvanut merkittävästi myös sille perinteisesti vierailla alueilla, eli läntisessä Euroopassa ja Atlantin toisella puolella Yhdysvalloissa. Huntington mainitsee islamin nousua käsittelevässä analyysissä useita syitä nyky-islamin toiminnalle. Yksi mielenkiintoinen selitys islamin nousulle on kulttuurin nousuun tarvittavan väestöpohjan kehittyminen. Huntington esittää, että kaikkien vallankumouksellisten liikkeiden taustalta löytyy opiskelijoita ja intellektuelleja. Tilastojen mukaan 15-24-vuotiaiden nuorten osuus on vähentynyt Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1980-luvun alusta lähtien, kun taas muslimimaissa nuorten osuuden määrä on vasta nyt kääntymässä hitaaseen laskuun. Huntingtonin mukaan islamin paine vähenee vasta väestöpaineen (ts. nuorten osuuden) heiketessä lähivuosikymmeninä.

Nuorten ja opiskelijoiden nostaminen levottomuuden moottoriksi vaikuttaa äkkiseltään vähän kaukaa haetulta. On kuitenkin syytä muistaa, että myös Suomessa esiintyvät radikaalit ja uudistukselliset liikkeet tukeutuvat vahvasti nuoreen ikäluokkaan ja heidän ?kapinavoimaan?. Viikon takaisen kehitysyhteistyön BKT-osuuden nostoa tukeneen mielenosoituksen osallistujien keski-ikä oli varmasti kaksikymmentä vuotta nuorempi kuin asiasta päättävien kansanedustajien keski-ikä. Nuorten tulevaisuuden usko ja usko muutosten mahdollisuuteen näkyy myös poliittisissa nuorisoliikkeissä. Puolueiden nuorisoliikkeet ovatkin usein emäpuolueen toimijoita radikaalimmin vaatimassa uudistuksia.

Vaikka islamin nousun ja radikaalin nuorison välillä on nähtävissä yhteys, Huntington tekee samasta aiheesta myös hyvin erikoisia johtopäätöksiä. Hänen mukaansa "Toisen asteen koulutuksen saaneiden nuorten suuri määrä antaa edelleen voimaa islamin nousulle ja tukee muslimien sotaisuutta, militarismia ja muuttoliikettä." (Huntington 2003, s. 153) Tämä väite vaikuttaa mielestäni hiukan absurdilta. Väite sahaa jalkaa poikki länsimaisen kehitysyhteistyön yhdeltä peruspilarilta, eli koulutukselta. Voiko todellakin olla niin, että ihmisten koulutustason nostaminen lietsoisi sotaisuutta? Tarkoittaisiko tämä kääntäen sitä, että koulutustason laskeminen vähentäisi levottomuuksien riskiä? Koulunkäynti voi toki vaikuttaa negatiivisesti yksilön kehitykseen, jos koulussa annettava opetus on poliittista propagandaa, mutta useimmiten vajavainenkin koulutus edistää ihmisen kykyä kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun.

Huntingtonin teorioiden merkitys

Huntington on ilmeisen kiistanalainen henkilö niin tiedemaailmassa kuin myös poliittisissa piireissä. En osaa arvioida Huntingtonin Kulttuurien kamppailu -teoksen ja hänen aiemman tuotannon välistä suhdetta ja mahdollisia ristiriitaisuuksia, mutta muiden arvioita lukiessa olen saanut sellaisen mielikuvan, että hän on eräänlainen nojatuolitiedemies, joka laukoo teorioita, joita ei ole mietitty ihan loppuun asti. Teoriat vaikuttavat kyllä yksinkertaisilta ja siksi ne ehkä haluaisikin kovin mielellään omaksua, mutta liialliset yksinkertaistukset ja kärjistykset ovat vieneet osittain asian uskottavuudelta pohjaa. On hyvä kysyä, mikä tällaisten teorioiden merkitys on vastakkainasettelua lisäävänä tekijänä? Sivilisaatioiden välisten erojen korostaminen voi johtaa pelottaviin seurauksiin, jos fundamentalistiset liikkeet omaksuvat sen. Tässä tapauksessa tarkoitan sekä islamilaisen että läntisen maailman ääriliikkeitä. Asioiden tietoinen kärjistäminen on toki yksi tapa herättää keskustelua tärkeistä asioista, mutta miten sen voi tehdä ilman ihmishenkien menetystä? Palaan tähän vaikeista asioista keskustelemisen vaikeuteen jäljempänä.

Huntingtonia ei voi syyttää tulevaisuuteen kohdistuvasta liiallisesta optimismista. Hänen tulevaisuuden näkemykset ovatkin osittain varsin pessimistisiä. Hän väittää, että "eri kulttuureihin kuuluvien suhteet eivät kuitenkaan juuri milloinkaan ole läheiset, vaan yleensä ja usein vihamieliset." Tällainen näkökulma ei juuri anna eväitä kulttuurien rauhanomaiselle yhteiselolle. Näin kriittisen näkökulman tarjoaminen tieteen nimissä voi antaa arvaamatonta tukea ääriliikkeille niin lännessä kuin islamilaisissakin maissa.

Pilakuvakiistaan liittyvät tapahtumat sopivat hyvin yhteen Huntingtonin teorian kanssa. Kiistan osapuolet edustavat eri sivilisaatioita ja suurimmat mielenosoitukset ja mellakat ovat syntyneet alueilla, joissa on Huntingtonin kuvaamaa väestöpainetta. Kiista näyttäisi olevan todiste teorian toimivuudesta. Teoriassa on vain yksi arveluttava piirre: se sysää pilakuvakiistasta nousseen myrskyn pitkälti muslimien syyksi. Huntingtonia tukevan vallitsevan käsityksen mukaan länsimaissa vain toteutetaan meidän kulttuuriin kuuluvaa ylevää perustuslaillista oikeutta sananvapauteen ja islamilaisessa maailmassa tämän oikeuden toteuttaminen aiheuttaa meidän mielestä täysin perusteetonta kuohuntaa. Yritän seuraavaksi etsiä ilmiöön myös vähän toisenlaisiakin näkökulmia.

Toynbeen selitys

Historioitsija Arnold J. Toynbee on kirjoittanut pienen kirjan nimeltä Kristinusko ja maailmanuskonnot. Toynbee pitää itseään amatöörinä teologisissa pohdinnoissa, mutta hän tarjoaa maallikkonakin silti varsin mielenkiintoisia ajatuksia länsimaisesta kristinuskosta ja sen suhteesta muihin uskontoihin. Erityishuomion Toynbeenkin tarkastelussa saa islam. Heti alkuun on todettava, että Toynbeen ja Huntingtonin ajatusten vertaaminen ei ole täysin mutkatonta, koska heidän tekstejä erottaa liki neljä vuosikymmentä. Rinnastus on kuitenkin mahdollista ainakin osittain, vaikka Huntington puhuu lännen ja islamilaisen maailman kohtaamisesta ja Toynbee taas puhuu lännen edustajista ensisijaisesti kristittyinä.

Lännen ja islamilaisen maailman välistä suhdetta tarkasteltaessa on helppo huomata, että Toynbee hakee Huntingtonia selvemmin tietä kahden eri sivilisaation rauhanomaiseen yhteiseloon. Toynbeen kirjasta voi saada jopa sellaisenkin käsityksen, että maailma on menossa kohti yhtä universaalia uskontoa kohti, jonka sisällä nykyiset uskonnot olisivat kuitenkin edelleen olemassa. Hiukan samansuuntaista teoriaa on tosin myös Huntingtonin kirjan viimeisillä sivuilla, joissa puhutaan universaalin isolla alkukirjaimella kirjoitettavan Kulttuurin kehittymisestä.

Huntingtonista poiketen Toynbee yrittää etsiä ratkaisua ensisijaisesti niistä vaihtoehdoista, joihin kristityt voivat itse vaikuttaa. Miten me kristityt voimme rakentaa maailmaa, jossa eri uskontojen edustajat voisivat elää rauhassa toistensa kanssa? On tietysti vaikeampaa aloittaa muutos omasta itsestä ja omien asenteiden muokkaamisesta kuin esimerkiksi käskeä muslimiterroristeja laskemaan aseensa ja elämään rauhassa kaikkien kanssa. Toynbee ei jätä pohdintaansa pelkän idealismin varaan, vaan etsii teorialleen käytännön esimerkkejä. Hän mainitsee esimerkiksi Kiinaan ja Intiaan 1500- ja 1600-luvulla menneet jesuiittalähetystyöntekijät. He ymmärsivät työssään sen tosiasian, että heidän kohtaamat kulttuurit olivat kehittyneitä kulttuureja, jota piti lähestyä kunnioituksella. Lähetystyöntekijät ymmärsivät myös, että he eivät voineet esittää kristinuskoa länsimaisena, vaan heidän piti karsia se länsimaisista lisistä ja tehdä sanomasta ymmärrettävä paikallisissa olosuhteissa. Toinen Toynbeen huomionarvoinen esimerkki korostaa tekojen merkitystä yhteisen ymmärryksen rakentamisessa. Hänen mukaansa: "Menneisyyden tapahtumista voidaan todeta, että kun on tahdottu voittaa ihmisten hyväksyminen, kuuliaisuus ja antautuminen jollekin asialle, toiminta on aina ollut tärkeämpi kuin sanat" (Toynbee 1959, s. 139).

Jos otamme Toynbeen esittämät ajatukset pilakuvakiistan tarkasteluvälineeksi, on hieman yllättävää huomata, että hänen selkeästi uskonnolliseen vakaumukseen sitoutunut mallinsa vaikuttaa olevan vakaammalla pohjalla kuin Huntingtonin uskontoneutraalimpi malli sivilisaatioiden rinnakkaiselosta. Ehkäpä Toynbeen vahvuus on ideologisen taustan tunnustaminen liian innokkaan neutraaliuden sijaan. Olen kuullut usein sanottavan, että kristityn on helpompi ymmärtää muslimia kuin sellaisen ihmisen, jolla ei ole mitään uskonnollista taustaideologiaa. Tämä on helppo uskoa, varsinkin, jos muistetaan kristinuskon ja islamin yhteinen historia. Toynbee korostaa vahvasti oman uskonnollisen identiteetin säilyttämistä kohdatessa toisia uskontoja ja etsittäessä heidän kanssaan yhteisymmärrystä. Hänen linjansa on aika tavalla ristiriidassa länsimaissa nykyisin vaikuttavan toimintatavan kanssa. Toynbee kehottaa toimimaan kristittynä ilman sen länsimaisuuteen liittyviä "rönsyjä". Lännen ja muslimimaailman välisissä suhteissa näyttäisi kuitenkin olevan nykyään vallalla toimintatapa, jossa länsi pyrkii olemaan länsimaisten arvojen edustaja uskontoneutraalilla tavalla.

Vaikka kristinusko on vaikuttanut merkittävällä tavalla länsimaiden kulttuurin ja arvomaailman kehitykseen, kaikki länsimaalaiset eivät kuitenkaan ole kristittyjä. Islamilaisissa maissa länsimaiden toiminta nähdään kuitenkin usein kristittyjen toimintana. Uskoisin, että me länsimaiden edustajat haksahdamme vähintään yhtä usein siihen harhaan, että muslimimaiden ihmisten toiminta on sellaista kuin se on lähinnä sen takia, että he ovat muslimeja. En ole islamin tuntija, mutta saamani käsityksen mukaan islam ei oikeuta väkivaltaan yhtään sen enempää kuin kristinusko. Uskontojen syyttely siis tuskin tuo ratkaisua mihinkään.

Pitääkö kaikkea suvaita?

Islamin pyhää miestä, profeetta Muhammedia, esittävät pilapiirrokset ovat aiheuttaneet uskomattomat mittasuhteet aiheuttaneen tapahtumakulun. Humoristisiksi tarkoitetuissa piirroksissa Muhammed esitetään mm. islamilaiseksi terroristiksi. Koraanin mukaan ihminen ei saisi tehdä profeettaa esittäviä kuvia. Tiukan tulkinnan mukaan edes ihmistä ei saisi kuvata millään tavalla. On selvää, että herjaavan kuvan esittäminen muutenkin vaikeasta aiheesta aiheuttaa kuohuntaa. Pilakuvia julkaissut lehti ymmärsi varmasti aiheuttavansa vastarintaa, vaikkakin kritiikin laajuus on varmasti ollut yllättävää.

Tanskan valtio on kieltäytynyt pyytämästä anteeksi tanskalaislehden aiheuttamaa kohua vetoamalla maan varsin laajaan sananvapauteen. Demokraattisissa yhteiskunnissa ei ole lehdistön ennakkosensuuria ja median esiintuomista asioista ja teemoista vastaa yleensä ensisijaisesti päätoimittaja. Sananvapauden merkityksen korostaminen ei ole kuitenkaan ollut riittävä selitys muslimeille, koska he ovat kokeneet kohdanneensa suurta vääryyttä ja jumalanpilkkaa. Muslimit ovat kohdistaneet kiukkunsa mm. länsimaisiin lähetystöihin ja boikotoimalla etenkin tanskalaisia tuotteita.

Länsimaisesta näkökulmasta katsottuna muslimien reaktiot ovat olleet yllättäviä. On tosin ymmärrettävä, että länsimaiden ja muslimimaiden välinen suhde on ollut viime vuosina varsin tulehtuneessa tilassa ja siten pienikin asia voi laukaista ison vastareaktion. Jotkut lännen kristityt ovat pitäneet jopa epäreiluna muslimien samaa myötätuntoa. Miksi islamin pyhää miestä ei saisi pilkata, jos kristittyjen Jumalaa saa pilkata samalla tai jopa radikaalimmalla tavalla? Tällainen keskustelu ei kuitenkaan mielestäni edistä ongelman ratkaisua. Kristinuskoon sisältyy toki kielto Jumalan pilkasta ja mm. Jumalan nimen väärinkäytöstä. Kuviin kristityillä on kuitenkin varsin avoin suhde. Jeesusta esittävät maalaukset ja kuvat ovat kuuluneet kristilliseen perinteeseen ilmeisesti lähes aina. Länsimainen kulttuuri on myös paljon maallistuneempi kuin islamilaisen maailman kulttuuri ja uskontoon kriittisesti suhtautuvalle keskustelulle on täällä enemmän sijaa.

Muslimien lisäksi pilakuvat ovat aiheuttaneet suurta keskustelua myös länsimaissa. Anteeksipyyntöjä vaativat länsimaiden edustajat vetoavat suvaitsevaisuuteen ja kaikkien uskontojen kunnioitukseen. Mutta mitä suvaitsevaisuus sitten tarkoittaa? Pitääkö kaikkea suvaita? Ovatko uskonnot tai muut yhteisöt vapaita määrittelemään sen, mikä on oikein ja väärin? Juha Sihvola (2004) pohtii ansiokkaasti suvaitsevaisuuden tasoja kirjassaan Maailmankansalaisen etiikka. Sihvola kritisoi yltiösuvaitsevaa asennetta, jossa melkein mitä tahansa pitää suvaita. Esimerkiksi moraalisen relativismin mukaan oikea ja väärä ovat suhteellisia asioita ja niitä ei voi selvittää muuten kuin kysymällä ihmisen omaa mielipidettä asiaan. Voiko suvaittavuuden rajan vetää johonkin kohtaan tulematta leimatuksi kapeakatseiseksi ja kyvyttömäksi ymmärtää kulttuurien eroja?

Sihvola esitteli Joseph Razin (1994; ref. Sihvola 2004, s. 236) melko yksinkertaisen listan ehdoista, jotka jokaisen kulttuurin (ja uskonnon) tulisi täyttää saavuttaakseen hyväksyttävän aseman kulttuurien joukossa. Razin lista sisältää seuraavat kohdat:

  1. Kulttuurin on suostuttava rauhanomaiseen yhteiselämään muiden kulttuurien kanssa ja pidättäydyttävä aggressiosta.
  2. Kulttuurin on suostuttava dialogiseen suhteeseen muiden kulttuurien, myös valtakulttuurin kanssa. Vähemmistökulttuurilla tulee olla oikeus kritisoida enemmistökulttuuria, mutta sama pätee myös toiseen suuntaan.
  3. Kulttuureille ei tule sallia rajattomia oikeuksia jäseniään kohtaan.
  4. Kulttuurista pitää voida erota.

Raz on mielestäni onnistunut tiivistämään listaan aika hyvät perusasiat, jotka helpottavat elämää monikulttuurisessa maailmassa ja tilanteissa, joissa pitää pohtia omia ja yhteiskunnan suvaitsevaisuuden rajoja. Sihvolan kirja on kirjoitettu ennen pilakuvakohua, mutta hän käyttää sääntöjen soveltamisesta toista islamiin liittynyttä tapahtumaa, eli kirjailija Salman Rushdielle langetettua kuolemantuomiota. Sihvolan mukaan Rushdien tapauksessa rikottiin kaikkia Razin listaamia asioita. Listan kolmas kohta taas on ollut ajankohtainen keskusteltaessa islamilaiseen perinteeseen kuuluvasta naisten ympärileikkauksesta.

Voisimmeko soveltaa Razin listaa pilakuvakohuun? Aivan kaikki kohdat eivät ehkä ole tämän ongelman kanssa relevantteja, mutta ainakin ensimmäisen kohdan vaatimus pidättäytyä aggressioista muita kulttuureja kohtaan on ajankohtainen myös pilakuvakohussa. Ensimmäinen kohta pitää sisällään myös oletuksen siitä, että meidän tulee osata tulla toimeen monikulttuurisessa maailmassa, jossa kaikki eivät ajattele niin kuin me itse ajattelemme. Mielestäni muslimeilta ei tarvitse olettaa kovinkaan suurta ymmärrystä yhden heidän pyhimmän asian loukkaamisesta, vaan tässä tapauksessa vastuu on meillä länsimaisen kulttuurin edustajilla. Jos tiedän loukkaavani työlläni toisen kulttuurin edustajia, vaikka omassa kulttuurissa teko olisikin sovelias, on minun kyettävä miettimään tekojeni seurauksia. Selitykseksi ei riitä se, että meille toisen kulttuurin edustajan piirtämä Jeesus Nasaretilaista herjaava kuva ei todennäköisesti aiheuttaisi väkivaltaisia reaktioita.

Razin teesit antavat hyvän perustan monikulttuurisuuden haasteiden pohdintaan. Lyhyesti tiivistettynä kulttuurien erityispiirteiden suvaitsemisen pitää olla ainakin pääpiirteiltään sopusoinnussa yleisten ihmisoikeuksien kanssa. Pohdin seuraavaksi sitä, miten me voimme toimia olosuhteissa, joissa kaikki eivät ole sitoutuneet yleisesti tunnustettujen periaatteiden noudattamiseen.

Miten puhua vaikeista kysymyksistä?

Tanskalaisten Muhammed-pilapiirrosten tarkoitus oli ilmeisesti kritisoida erityisesti viime vuosina voimistunutta terrorismia, jonka taustalla näyttäisi olevan muslimeja. Ihmishenkien menetyksiä ja valtavia taloudellisia tappioita aiheuttavan terrorismin tuomitseminen on taatusti oikeutettua, vaikka terrorismin kohteet ovat usein osavastuussa tapahtuneesta. Jyllands Postenin terrorismin vastainen puheenvuoro ei kuitenkaan ollut sellainen keskustelunavaus, jolla olisi oikeasti mahdollisuutta toimia terrorismia rauhoittavalla tavalla. Kritiikin pitää olla joskus terävää, mutta se ei silti saisi osua vyön alle. Razin teesien mukaan meillä on oikeus kritisoida muslimien toimintaa samaan tapaan kuin heillä on oikeus kritisoida meidän ideologisia ratkaisuja, kunhan molemmat osapuolet vain sitoutuvat rauhanomaiseen vuoropuheluun.

Kumpikaan pilakuvakiistan osapuoli ei ole täysin toiminut Razin ohjeiden mukaan, mutta tärkeintä olisi yrittää olla provosoitumasta, vaikka toinen osapuoli provosoisi ja jyräisi yhteiset periaatteet.

Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin (2002) esittämä teoria eri rotujen älykkyyseroista aiheutti Suomessa vähän pilakuvakohuun verrattavan kiistan, joka tosin oli huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Julkisen mielipiteen spontaani reaktio tuomitsi tekstin oitis rasismiksi. Vaikka kirjoittajat eivät todennäköisesti halunneet leimautua rasisteiksi, oli tutkimuksen tieteellinen taso sen verran heikko, että sitä ei olisi pitänyt päästää julkisuuteen. Pilakuvien piirtäjät ja tieteen tekijät saavat kyllä esittää kritiikkiä, mutta itsekritiikin pitäisi olla erityisen kovaa silloin, kun liikutaan herkällä alueella. Kulttuurien ja uskontojen välisessä dialogissa ei pitäisi tehdä kokeiluja, joiden ainoa tarkoitus on vain testata vastapuolen reaktioita.

Lopuksi

Olen yrittänyt perehtyä tässä kirjoituksessa Tanskasta alkunsa saaneeseen pilakuvakiistaan useista eri näkökulmista. Mediasta tutuksi tulleiden näkökulmien lisäksi olen tutustunut Huntingtonin koko maailman kattavan kokonaisratkaisun merkitykseen, Toynbeen uskontokeskeisen vuorovaikutuksen toimivuuteen ja Razin määrittelemiin sääntöihin, jotka jokaisen suvaittavan kulttuurin tulisi täyttää.

Samuel Huntingtonin teoriat aiheuttivat minussa ehkä eniten kritiikkiä, mutta löytyy hänen kirjastaan paljon myös kannatettavia ehdotuksia. Kirjansa viimeisessä luvussa hän esittää YK:n turvallisuusneuvostossa pysyvästi edustettujen kulttuurien laajentamisen nykyisestä kolmesta kaikkiin Huntingtonin määrittelemiin seitsemään kulttuuriin. Vaikka kyseessä olisikin vain melko pieni ja periaatteellinen toimenpide, voisi se vahvistaa YK:n asemaa etenkin länsimaiden ulkopuolella.

Arnold Toynbeen kirjasta haluaisin nostaa lopuksi esiin yhden tosiasian uskontojen ja kulttuurien välisestä kohtaamisesta. Hänen mukaansa (Toynbee 1959, s. 133) uskontojen vertailu on vaikeaa siitä syystä, että oma uskonto on usein itselle hyvässä ja pahassa paljon läheisempi kuin toiset uskonnot. Tämä on hyvä pitää mielessä ihannoitaessa ja kritisoitaessa toisia uskontoja ja kulttuureja.

Kolmen tarkastelemani teoksen yhteisen linjan löytäminen on mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa. Toynbeen ja Sihvolan taustalla voidaan ehkä kuitenkin nähdä samantyyppinen fundamentalismin kritisointi. Fundamentalismi on tappavaa tapahtuipa se sitten uskonnon tai uskonnottomuuden nimissä. Vaikka muslimifundamentalismi on tuomittavaa, pitää meidän kyetä ymmärtämään, milloin meistä tulee oman läntisen sananvapautemme fundamentalistisia puolustajia.

Lähteet

Huntington, Samuel P. (1993): "The Clash of Civilizations?" Foreign Affairs Summer, 72/3.

Huntington, Samuel P. (2003): Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. Terra Cognita, Helsinki

Lynn, Richard ja Vanhanen, Tatu (2002): IQ and the Wealth of Nations, Praeger, Westport, Connecticut

Raz, Joseph (1994): Ethics in the Public Domain. Clarendon, Oxford.

Sihvola, Juha (2004): Maailmankansalaisen etiikka. Otava, Helsinki.

Toynbee, Arnold (1959): Kristinusko ja maailmanuskonnot. Karisto.

Sivun alkuun


00730 Helsinki
p. 040 713 1576
S‰hkˆpostiosoite: vexi ‰t savijoki piste net