|
Valokuvia ja valokuvausta
Vuonna 1993 sain ensi kertaa käsiini oikean järjestelmäkameran. Samana vuonna keräsin kokoon läjän markkoja ja hankin ensimmäisen oman järkkärin. Tuo kamera (EOS 10) on edelleen käytössä, vaikka suurin osa kuvista tallentuu nykyisin digitaalisen EOS kympin avulla. Lasikalustoni koostuu pääasiallisesti Sigman objektiiveista. Valokuvauksesta on kehittynyt minulle vuosien kuluessa mielenkiintoinen ja haastava harrastus ja ehkä jopa vaihtoehtoinen ammatti. Valokuvauksessa on jotain sellaista, mitä it-alan töistä ei useinkaan löydä! En ole erikoistunut mihinkään tiettyyn valokuvauksen osa-alueeseen. Vuosien saatossa huippuotoksia on syntynyt niin konserteissa kuin Nepalin vuoristoissakin. Kovimman luokan luontokuvaukseen minusta ei ehkä ole, koska minulla ei riitä kärsivällisyyttä odottaa hyvää hetkeä montaa päivää! Ihmisten kuvaaminen on aina antoisaa, mutta samalla myös hyvin haastavaa. Henkilökuvia tulee otettua paljon etenkin hääkuvauskeikoilla ja lehtikuvakeikoilla. Aika on ehkä suurin ongelmani kuvauksessa. Nykyään ei tahdo ehtiä kuvaamaan vain kuvaamisen riemusta. Kuviani on julkaistu vuosien varrella kymmenissä lehdissä ja kirjoissa.
|
|
|||||
|
Porvarinkuja 2A1 |
|||||||
|
|
2.3.2008 © Vexi Savijoki 2003-2008 |
||||||
|
|
|
||||||
|
|||||||